Siirry pääsisältöön

Tuntien esittelyä: Tiistaisin taikatanssia, temppujoogaa ja luovaa tanssia

Syksyn kurssit alkavat tuota pikaa ja blogissa esittelemme hieman tulevia tunteja. Tiistaisin on tarjolla jo viime kaudelta tutun Jennan ihania tanssitunteja ja joogaa.



Taikatanssi & temppujooga 4–5-vuotiaille

Taikatanssissa sukelletaan tanssin maailmaan taikojen avulla! Tarinat johdattelevat liikkumisen riemuun ja kehittävät tanssitekniikan lisäksi myös luovuutta, eläytymistä sekä sosiaalisia taitoja. Lopputunnin temppujoogassa opimme notkeiksi kuin käärmeet, vahvoiksi kuin norsut ja ketteriksi kuin apinat. Hauska temppujooga kehittää erityisesti lapsen kehonhallintaa, keskittymiskykyä ja sekä rauhoittaa mieltä.

Sopii niin tytöille kuin pojille. Läraren talar också svenska.

Luova tanssi 6-–8-vuotiaille
Tunneilla heittäydytään kokonaisvaltaisesti tanssiniloon ja harjaannutetaan rohkeutta ja luovuutta tanssien! Monipuoliset tehtävänannot kehittävät kehonhallintaa, koordinaatiota, kuntoa sekä musiikin tuntemusta. Luova tanssi tukee erityisesti myös ongelmanratkaisukykyä, ilmaisua sekä ystävystymistä toisten tanssijoiden kanssa. Mausteena mukana akrobatiaa, venyttelyitä sekä loppurentoutus.

Sopii niin tytöille kuin pojille. Läraren talar också svenska.

Aikuisten lempeä jooga

Lempeitä ja ”osuvia” joogaharjoituksia keholle sekä mielelle. Tunneilla koet maistiaisia hatha- ja yinjoogasta. Harjoituksilla avataan niskahartiaseutua, vahvistetaan erityisesti keskivartaloa ja selkää sekä poistetaan jalkoihin kertyneitä jumeja. Vaikutukset tuntuvat kokonaisvaltaisesti tasapainoisena, latautuneena ja hyvänä olona. Tunti päättyy loppurentoutukseen.

Sopii niin miehille kuin naisille, ei ennakkotaitoja.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  Tervetuloa perhekahvilaan! MLL Puotila-Vartiokylän yhdistyksen perhekahvilatoiminta lähtee käyntiin keskiviikkona 10.1.2024. Kaikki perhekahvilapäivät ja mahdollisen ohjelman löydät täältä: Perhekahvilat HUOM: valitettavasti ke 6.3. joudutaan perumaan virheellisen leikkipuiston tuplavarauksen vuoksi. Pahoittelut! Perhekahvila järjestetään parillisten viikkojen keskiviikkoina klo 17-19 leikkipuisto Iso-Antissa (Valkovuokonpolku 20). Mahdollisista viime hetken muutoksista ilmoitamme some-kanavissamme (Facebook ja Instagram: @mllpuotila). Perhekahvilassa voit tutustua alueen muihin lapsiperheisiin, löytää lapsellesi leikkiseuraa tai ihan vain hengähtää. Lämpimästi tervetuloa!

Kokouskutsu: Syyskokous 3.12. klo 17.30 Itäkeskuksen kirjasto

 Tervetuloa MLL Puotila-Vartiokylän syyskokoukseen! Aika: ti 3.12. klo 17.30 Paikka: Itäkeskuksen kirjasto Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan uusi hallitus vuodelle 2025. Tilaisuudessa voi esittää omia ideoita ja toiveita toiminnalle ja lähteä mukaan toimintaan! Esityslista Kokouksen avaaminen Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta Kokouksen päätösvaltaisuus ja laillisuus Työjärjestyksen hyväksyminen Pöytäkirjan tarkastajien (2) ja ääntenlaskijoiden (2) valinta. Toiminnantarkastajien (2) valinta Yhdistyksen puheenjohtajan valinta  Hallitusten jäsenten valinta Hallituksen jäsenten lukumäärä vuodelle 2025 Jäsenmaksu vuodelle 2025 Yhdistyksen edustajat piirin ja liiton kokouksiin Toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen vuodelle 2025 Muut asiat Kokouksen päätös

Naperodisco la 13.4.2024

  NAPERODISCO Lauantaina 13.4.2024 klo 13-16 Musiikkia, yhteistä leikkiä, kasvomaalauksia ja kahvio Vartiokylän työväentalolla  (Rusthollarinkuja 3, 00910 Helsinki) Tapahtuma on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille vanhempien seurassa. Tila ei valitettavasti ole esteetön ja lastenvaunut on jätettävä ulos. Tapahtumaan voi saapua joustavasti aukioloajan puitteissa. Omat eväät ovat sallittuja, mutta kahviosta saa myös herkkuja ja välipalaa. Tapahtuman tuotto tukee alueen MLL:n yhdistyksen toimintaa. Perheliput ovelta (MobilePay tai käteinen): MLL:n aikuisjäsenten perheiltä 3€/perhe, ei-jäseniltä 5€/perhe Varaudu todistamaan jäsenyys ovella.