Joulukuu on pyrhältänyt vauhdilla käyntiin ja meillä kotona sen ainakin huomaa. Joka aamu taitaa lapsi herätä hieman edellistä aikaisemmin, kun ei malta odotta joulukalenterin luukun avaamista. Ja kirjettä Joulupukille on suunniteltu jo pitkään ja hartaasti. Suloinen nelivuotias on suunnitellut jo lähes kaikille laajennetun perheemme jäsenille lahjoja. Käy läpi omia lelujaan, että mitä niistä voisi antaa esimerkiksi serkuille. Lahjojen antaminen näyttäisi olevan täällä lähes yhtä suuri juttu kuin niiden saaminen. Tänään lapseni kuitenkin ihastutti minut nelivuotiaan viisaudella siitä, miksi joulu on tärkeä. - Äiti, olisipas pian jo joulu, niin ei olisi aamulla kiire ja voitaisiin sylitellä pidempään. Ihanaa joulunodotusta itse kullekin!

Sunnuntaina juhlittiin äitienpäivää ja tämä äiti varmaan niin monen muun joukossa tunsi valtavaa liikutusta ja kiitollisuutta omasta lapsestaan. Vähät välitin kliseistä, kun tippa silmässä katselin lapseni askartelemaa ihanaa maalattua korttia. Äitienpäivään liittyi muitakin ajatuksia. Hämmentyneenä seurasin erästä äitien nettikeskustelua, jonka yksi äiti aloitti pettyneenä ja tuohtuneena. Syynä oli hänen kaksivuotiaan lapsensa tekemä äitienpäiväkortti – joka oli kuulemma vain jokin rypistetty silkkipaperijuttu ja sinnepäin leikelty kartonki alustana. Tuohtunut äiti syytti saamatonta päiväkodin henkilökuntaa, joka ei ollut auttanut lasta keksimään jotain omaperäisempää ideaa. Äiti oli kuulemma itsekin rypistellyt lukuisia kertoja silkkipaperia, eikä siinä ollut enää mitään kiinnostavaa. En ole vieläkään varma oliko kyseessä trolli vai oliko joku oikeasti näin pettynyt lapsensa askarteluista. Katsoin kuitenkin paremmaksi itse olla kommentoimatta tuota leimuavaa keskustelua, joka p...