Tuo  hieman alle nelivuotiaani on nyt viimein siinä iässä, että ystävistä on tullut todella tärkeitä. Olemme myös vajaa vuoden nyt asuneet Puotilassa ja viimein itsekin olen tutustunut naapureihin ja muihin lähialueen lapsiin ja aikuisiin. Vaikka olenkin mielestäni sosiaalinen ihminen, naapureihin tutustuminen tuntuu minusta aina hieman vaikealta ja etenkin jännittävältä. En oikein osaa sanoa mitään ja menen helposti tuppisuuksi. Toisaalta olen se ihminen, joka unohtuu juttelemaan kissanulkoiluttajan kanssa ja joka kutsuu naapurin mummon kahville kertomaan talon historiasta. Jollain tavalla ehkä kaipaan sellaista yhteisöllisyyttä, jossa naapureilla, pihalla leikkivillä lapsilla, rappukäytävässä vastaantulevalla olisi kaikilla nimet. Olen onnellinen siitä, että lapseni on löytänyt tärkeän leikkikaverin omalta pihaltamme. Lapset käyvät myös samassa päivähoidossa, joten parhaimmillaan he leikkivät yhdessä aamusta iltaan. Miten liikuttavaa on katsoa, kun erotessa lapset halaavat ...