Silti kaipasin meille kahdelle jotain yhteistä tekemistä, joka eroaisi jo pelkän paikankin kautta tavallisesta arjesta. Lapseni rakastaa myös uimista, joten ratkaisu tuntui luonnolliselta. Uikkarit ja pyyhe kaapista laukkuun ja lähimpään uimahalliin siis. Kun uimahallillekin sujauttaa fillarilla näppärästi, niin kaikki on lähinnä täydellistä. Tavoitteena on käydä uimassa noin kerran viikossa ja tässä olemme nyt yhtä flunssaviikkoa lukuunottamatta pysyneet.
Uimaharrastuksen positiiviset puolet yllättivät minut. Se on hetki, jolloin voimme keskittyä täysin toisiimme. Uima-altaassa ei ole mitään häiriötekijöitä, eikä maailmaamme mahdu muita sen hetken ajan. Uimisen jälkeen myös tavallisen arjen puuhat tuntuvat helpommilta, kevyemmiltä ja uhmakkaita kiukkukohtauksia on huomattavasti vähemmän. Lapsen kanssa kumpikin hymyilemme onnellisina lopun päivää. Omaa niskaa ja hartioita ei kivistä, lapsi on saanut kunnolla liikuntaa ja leikkiä.
Luulen, että oikeasti olisi aivan sama, mikä tämä yhteinen harrastus on, kunhan se on kummankin mieleen, ja saa keskittymään täysin siihen hetkeen ja läsnäoloon.